Kirjaudu sisään

Rekisteröidy

Pyydä uusi salasana

Essi

Eläimiä olen hoitanut pienestä pitäen, etenkin siitä lähtien, kun perheeseeni tuli ensimmäinen oma lemmikki. Sen jälkeen perheeseeni on kuulunut aina jokin lemmikki, lukuunottamatta tätä hetkeä, kun asun yksin. Vanhemmillani on kuitenkin kanini, joka pääsi viettämään vanhuspäiviään tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, kun itse muutin toiselle puolelle Suomea.
Olen harrastanut ratsastusta viimeiset 15-vuotta, jonka parissa olen ollut myös muidenkin eläinten parissa kuin hevosten. On ollut koiria, kissoja, kaneja ja mitä kuvitella saattaa, mitä tallilta voi löytyä. Samalla tuli siis hoidettua muitakin nelijalkaisia kuin hevosia. Ns. eläintenhoitamisen kotona/muiden luona aloitin, kun täytin 18-vuotta. 2,5-vuotta hoidin lähes kuukausittain vähintään yhden viikonlopun, yleensä useamman, erästä kissavanhusta sekä koiravanhusta heidän omistajiensa kierrellessä kisoja tai heidän ollessa reissussa. Samaan pakettiin kuului yleensä myös hevonen sekä heidän kotiensa "hoitaminen". Hoitopiiriin kuului myös muutaman kesän ajan muutaman viikon koirien hoitaminen entiselle valmentajalleni hänen kotonaan. Muuttaessani uudelle paikkakunnalle hoitaminen jäi hetkeksi, luonnollisesti, mutta pian se jälleen astui kuvioihin ystäväni koiraa hoitaessa vähintään kerran kuukaudessa omassa kodissani sekä viikoittain lenkkeilyn merkeissä.
Kuten näkyy, kokemusta on niin koirista, kissoista sekä kaneista, isommista yksilöistä pienempiin sekä yhdestä kaverista useampaan. Etenkin koirien hoitamisesta nautin, sillä itse en ole koskaan omistanut omaa sekä ulkona liikkuminen on itselleni tärkeää ja mukavaa puuhaa. Ja jokainen nelijalkainen kaveri on tähän mennessä saanut lähes joka kerta hymyn huulille, ja on ihana olla avuksi toiselle niin "pienellä" asialla kun lemmikin hoitamisella.

Kokemukseni lemmikinhoidosta

> 5 vuotta

Lemmikin koon toivomus

Pieni (0-15kg)

Keskikokoinen (16-30kg)

Valitse palvelu

Koira on ympäri vuorokauden hoidossa lemmikinhoitajan luona.

  • Koira on hoidossa ympäri vuorokauden lemmikinhoitajan kotona
  • jopa 24 tuntia huomiota sekä seuraa koirallesi
  • Pissattaminen 4-6 tunnin välein
  • 2-3 kävelyä päivässä
  • Lemmikin tuonti sekä haku ovat omistajan vastuulla

Koira on hoidossa lemmikinhoitajan luona työpäiväsi ajan

  • klo 8-18
  • lemmikin tuonti sekä haku ovat omistajan vastuulla

Lemmikinhoitaja tulee hoitamaan lemmikkiäsi kotiisi vuorokauden ympäri

  • Palvelu sisältää:
  • Jopa 24 tuntia huomiota sekä seuraa koirallesi
  • Pissattaminen 4-6 tunnin välein
  • 2-3 kävelyä päivässä
  • Kuljetuskulut sekä lemmikin ruoka kuuluvat hintaan

Lemmikinhoitaja käy kotonasi katsomassa kissaasi

  • ruokinta, viihdytys, kissanhiekkalaatikon puhdistus
  • kuljetusmaksu kaupungin sisällä kuuluu hintaan
  • maksimissaan 1 tunnin käynti
Varaa aika nyt!

Varaa aika nyt!