Olen 28-vuotias liikunnallinen nainen ja haluaisin välillä päästä lenkille koiran kanssa ja muutenkin vain olla koiran seurassa. Ihan himolenkkeilijä en ole, mutta rauhallisia kävelylenkkejä tykkään tehdä ja nauttia luonnosta ja koirien läsnäolosta. Olen ollut ihanan dalmatialaisen äiti, mutta tällä hetkellä ei ole omia lemmikkejä. Koirien ja eläinten kanssa olen ollut koko elämäni, sekä oman koirani kanssa kävin tottelevaisuuskoulussa eli olen suht kokenut. Toivoisin lemmikkikavereiksi kilttejä ja iloisia koiria, joiden kanssa voin viettää vaikka hetken aikaa ulkona.
> 5 vuotta
Pieni (0-15kg)
Keskikokoinen (16-30kg)
Iso (31-45kg)
Koira on ympäri vuorokauden hoidossa lemmikinhoitajan luona.
Koira on hoidossa lemmikinhoitajan luona työpäiväsi ajan
Lemmikinhoitaja tulee kotiisi ja vie koirasi ulos kävelylle
Kaverivahti on Mustin ja Mirrin Kavereilleen eli kanta-asiakkailleen tarjoama alusta, joka yhdistää lemmikinomistajat ja lemmikinhoitajat.
Musti ja Mirri on vuonna 1988 perustettu lemmikkieläintarvikkeiden erikoisliikeketju. Liikkeitä on yli sata ympäri Suomen Helsingistä aina Rovaniemelle saakka. Musti ja Mirri on Suomen sekä samalla koko Skandinavian suurin lemmikkieläintarvikeketju.